Sukupuolitietoinen opetus

Omassa YAMK-opinnäytetyössäni (2015) olen pohtinut, mitä sukupuolitietoinen opetus merkitsee sekä oppilaan että opettajan näkökulmasta:

Olen huomannut, että vaikka elämme pitkälle 2000-lukua, seksuaalisuus ja erityisesti sukupuolinen moninaisuus ovat edelleen tabuja. Ihmiset eivät tiedosta elävänsä sukupuolisen ja seksuaalisen moninaisuuden keskellä, vaikka näkevät sitä ympärillään. He elävät, opiskelevat ja valmistuessaan tekevät työtä hetero-olettamuksesta ja dualistisesta sukupuolijärjestelmästä käsin. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että sukupuolisuus on jakaantunut vain kahteen toisilleen vastakohdaksi muodostuneisiin mieheen (mask.) ja naiseen (fem.). Tämä vanhentunut ajattelutapa ja suhtautuminen sulkevat ulkopuolelleen vähemmistön, joka haluaisi myös tulla kohdelluksi omalle identiteetilleen toivomallaan tavalla.

”Muun muassa transsukupuoliset, intersukupuoliset, homoseksuaalit ja transvestiitit ovat elävä esimerkki siitä, että sisäistetyt asiat ovat alttiita syrjäytymään. He elävät sukupuolijärjestelmämme mukaan, ja samanaikaisesti he kokevat jotakin toisenlaista kuin se, mihin heitä sosiaalistetaan.” (Vilkka 2010, 46 ).

Sukupuolijärjestelmämme on perushierarkia, jonka mukaan sosiaalistumme ja elämme vuorovaikutuksessa suomalaisen yhteiskunnan ja siellä asuvien ihmisten kanssa. Sukupuolijärjestelmämme dualistisuuden ongelma ei ole yksittäisten ihmisten tietämättömyydessä, vaan länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa vallitsee edelleen alkukantainen käsitys erosta, jossa mies on yhteiskunnallisesti älyllisen toiminnan toteuttaja ja nainen edustaa hellyyteen perustuvaa luonnon toimintaa. Tämä ajattelutapa on lähtökohdiltaan biologinen ja naisen kyky synnyttää on otettu selittäväksi tekijäksi naisten ja miesten rooleille ja toiminnalle yhteiskunnassa. (Vilkka 2010, 46.)

Toki edistystä on tapahtunut kasvavan tiedon ja kaikille ulottuvan median myötä, mutta silti vanhahtava käsitys on tiukassa ihmisten asenteissa. Kohdalleni ei ole vielä tullut koulua, jossa käytäisiin avointa keskustelua opetussuunnitelman sisällä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioista. Eräs norjalainen ystäväni kertoi heillä olleen jo alakoulussa kurssi, jossa käsiteltiin erilaisuuden kohtaamista. Aiheena olivat seksuaaliset vähemmistöt, sateenkaariperheet ja muita etnisiä vähemmistöjä. He käsittelivät asioita ryhmissä, joissa muun muassa eläytyivät tytön/pojan asemaan, joka ihastuu samaan sukupuoleen. Jälkeenpäin he keskustelivat, mitä tunteita se herätti itsessä ja ympäristössä. Ryhmädraamaan liitettiin myös aiheet kiusaaminen ja syrjiminen erilaisuuden vuoksi ja sitä käytiin läpi ryhmissä näytellen ja eläytyen syrjityn rooliin. Oli ihailtavaa kuulla, että Norjassa ollaan niin paljon edellä asioissa. Ja tämä kurssi käytiin norjalaisessa alakoulussa jo kymmenen vuotta sitten. Mielestäni tämän tyyppiset kurssit ovat myös oivallinen keino opettaa perusempatian taitoja lapsille ja sen myötä ennaltaehkäistä kiusaamista.

Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat kuitenkin edelleen pulmallisia aiheita suurelle osalle opettajakuntaa ihan varhaiskasvatuksesta korkeakouluopetukseen. Myös jotkut sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ja lääkärit uskovat edelleen, että transsukupuolisuus on psyykkinen häiriö. Ammattilaisten käsityksiin vaikuttaa usein opittu käsitys, että kaikkien tulisi käyttäytyä ja ajatella normatiivisella tavalla. Tämä tapa on tullut historiasta, johon ovat vaikuttaneet lääketiede, kirkko ja oikeusinstituutio omilla vaihtelevilla kannanotoillaan ja säätelyillään. (Vilkka 2010, 85.) Historian taustan huomioon ottaen on selvää, että asenteet ja uskomukset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle lähes muuttumattomana. Näin ollen tuttu ja turvallinen tapa ajatella on menneiltä sukupolviltamme opittua ja siten yleisesti hyväksyttävää. Ihmisinä nojaudumme helposti tuttuun ja turvalliseen, joka antaa meille tunteen selkeydestä ja viittaa jo koettuun asennoitumisen malliin menneisyydessä.

Sukupuoleltaan moninaisen oppilaan kohtaamista vaikeuttaa monesti liian pinnallinen tulkinta ihmisen ”silmään sopivamman” ulkomuodon perusteella (Vilkka 2010, 85). Näin voi käydä myös opettajalla. Oppilaan oma sisäinen kokemus itsestään ja sukupuolesta jää opettajalta pimentoon. On kuitenkin hyvä muistaa, että se mikä ei ole näkyvää on kuitenkin olemassa. Näin kunnioitamme jo valmiiksi oppilaan mahdollista erilaista sisäistä kokemusmaailmaa. Tärkeintä on muistaa opettajana, ettei meillä ole oikeutta mitätöidä toisen kokemusta ja tunnetta itsestään. Lukukappaleen alussa kerroin Rogersin ajatusta autenttisesta opettajasta ja hän painotti siinä kykyä eläytyä oppilaan kokemuksiin ja tunteisiin. Autenttinen opettaja ottaa selvää asioista, pyrkii ymmärtämään oppilastaan erilaisuudesta huolimatta ja kykenee rajoja ylittävään empatiaan.

Usein käy niin, että homoseksuaali, transihminen tai muutoin sukupuoliristiriitaa kokevat ihmiset aiheuttavat opettajalleen hämmennystä. Hämmennys saattaa johtua tiedon puutteesta, omista eriävistä arvoistaan suhteessa oppilaaseen tai omista aikaisemmista arvostuksista. Kuitenkin jokaisen ihmisen tulisi saada normaalia kohtelua riippumatta siitä, eriävätkö arvot tai ajatusmaailma radikaalisti toisistaan. Tässä kohtaa mielestäni kysytään opettajan ammattilaisuutta ja autenttisuutta kohdata oppilas vertaisenaan. Asia helpottuu monta kertaa, kun kysyy itseltään kuinka haluaisi itseään kohdeltavan. Vilkan mukaan ”jokaista tulisi kohdella omana itsenään, omaksi koetussa sukupuolessaan siten, että hänen sukupuolikokemustaan, seksuaalisuuttaan ja identiteettiään kunnioitettaisiin.” (Vilkka 2010, 86 ).

Sukupuolirooleja rikkova lapsi voidaan katsoa häilyväksi tai epäluotettavaksi sen vuoksi, ettei häntä voi tarkoin määritellä, luokitella tai asettaa tutunturvallisiin raameihin. Oma opettajanikin koki uhkaavana ja pelottavana sen, etten vastannut hänen perinteistä ihmiskuvaansa sukupuolen osalta. Pelko voi herättää jopa aggressiota ja vihaa uutta sekä erilaista kohtaan, koska se joillakin osuu niin voimakkaasti perusturvallisuuden tunteeseen. Mitä voimakkaampi tarve hallita, sitä heikompi perusturvallisuuden tunne on pohjalla. Kyseisellä opettajallakin oli valtava tarve hallita ja kontrolloida. Hän oli hyvin autoritäärinen, eikä hyvällä tavalla. Olin liian poikamainen tytöksi ja siksi liian erilainen. Rikoin olemisellani rajan, joka opettajan maailmassa edusti ”normaaliutta.” Samaan aikaan luokalla ollut poikamainen tyttö oli kyseisen opettajan lellikki. Taustalla oli varmasti tarve laittaa ”häilyvä” ja ”epäluotettava” ruotuun ja tehdä minusta niin sanotusti hänen silmilleen sopivampi. (Tekijän päiväkirja, 2012)

Kaavamaiset käsitykset, jotka lisäävät ennakkoluuloja, johtuvat osittain myös ihmisen valikoivasta muistista, joka vahvistaa kaikenlaisia ennalta olemassa olevia käsityksiä. Ihmiset muistavat hyvin tapaukset, jotka tukevat ennakkoasenteita, mutta eivät kiinnitä niinkään huomiota niihin havaintoihin, jotka sotivat niitä vastaan. (Goleman 1997, 197). ”Ennakkoluulojen tunnepohja opitaan lapsuudessa, kun taas uskomukset, joilla niitä yritetään oikeuttaa, tulevat myöhemmin” kertoo Thomas Pettigrew, Santa Cruzissa University of Californiassa työskentelevä sosiaalipsykologi, joka on tutkinut ennakkoluuloja jo vuosia. (Goleman 2007, 197).

Mikäli ennakkoluulot syntyvät varhaisessa vuorovaikutuksessa, ihmisten on vaikeampi tulla tietoiseksi tästä opitusta mekanismista. ”Ennakkoluuloihin liittyvät tunteet opitaan hyvin varhain, minkä vuoksi niistä on hyvin vaikea päästä kokonaan eroon, vaikka ne aikuisena tuntuisivat kuinka vääriltä.” (Goleman 1997, 197). Tiedostamaton pelko ja häpeä ovat usein varhaisessa lapsuudessa opittu sanaton ja asenteista hiljaisesti omaksuttu tunnetieto, joka juurtuu mieliimme. Useimmiten juuri nämä tunteet heräävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä puhuttaessa.

Paradoksina on monta kertaa vaikeus ymmärtää toisessa se, mikä on vaikeaa ymmärtää itsessään. Ammatillisessa kohtaamisessa ei tarkastella siis enää vain oppilaan sukupuolen tai seksuaalisuuden määritelmää, vaan ajankohtaiseksi tulee myös opettajan oma määritelmä ja suhde omaan seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen. Monille ammattilaisille saattaa tulla hämmennys, onko itse jollain tapaa kieroutunut ihminen, jos hyväksyy asiakkaan transvestisuuden, transsukupuolisuuden tai homoseksuaalisuuden. (Vilkka 2010, 10). Hämmennys voi olla osittain myös pelkoa. Pelkoa ylipäätään siitä, mitä muut ajattelevat jos pidän, arvostan ja vieläpä tuen transsukupuolista nuorta hänen omassa elämänkokonaisuudessa.

”Kun emme kohdista katsetta sukupuoleen, emme myöskään määrittele ennalta toisen seksuaalisuutta. Kehollisen ihmisen kohtaaminen antaa tilaa asianomaisen omille käsityksille ja määrittelyille omasta kehostaan, sen seksuaalisuudesta ja sukupuolesta.” (Vilkka 2010, 87). Opettajan tulisi hyväksyä se, ettei kykene määrittelemään oppilaan sukupuolta ennalta. Tämän hyväksyessä opettaja kykenee kohtaamaan oppilaansa ensisijaisesti persoonana. ”Persoona on aina ainutlaatuinen yksilö, joka kykenee itsetiedostukseen, vastuuseen itsestään ja muista ihmisistä” (Vilkka 2010, 86). Muodostaessaan käsitystä opetettavastaan on tärkeää, että opettaja huomioi oppilaan elämäntilanteen merkityksen ja tärkeyden. Oppilaan elämäntarinaa aletaan muodostaa jo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Etenkin laulunopetuksessa on tärkeää luoda luottamuksellinen suhde oppilaaseen jo varhain. Lauluäänessä kuuluvat kaikki tunteet myös ilmaisematta jääneet psykofyysisen kokonaisuutemme vuoksi. Jos jokin on jäänyt kertomatta tai jotain ominaisuutta täytyy salata, on sillä suora vaikutus hengitykseen ja sitä kautta ääneen. Oppilaan ei pitäisi jännittää laulutunneilla sitä, mitä opettaja hänestä ajattelee tai onko hän hyväksytty omana itsenä. Oppilaan tulisi voida nauttia omasta ainutlaatuisuudestaan ja kokea erilaisuutensa voimana. Tämän tunteen oppilaalleen vain tietoinen ja sillä tavoin autenttinen opettaja voi antaa.

Kirjoittaja: Demian Seesjärvi, Musiikkipedagogi (Yamk) & Transmiesten ääneen erikoistunut psykofyysinen laulunopettaja


Sukupuolitietoisen opettajan huoneentaulu

Oman työni myötä olen hahmotellut periaatteita, joiden avulla opettaja voi osoittaa sensitiivisyyttä työskennellessään oppilaiden kanssa. Nämä periaatteet pätevät kaikkiin kohtaamisiin.

Sukupuolisensitiivinen opettaja

  • Kohtaa sukupuoleltaan moninaisen oppilaan ensisijaisesti persoonana. Antaa tilaa oppilaan itse sanoittaa omaa sukupuoli-identiteettiään ja seksuaalisuuttaan, jos tämä niin haluaa.

  • Tunnistaa omat tunteensa, ajatuksensa ja arvostuksensa liittyen sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Kykenee kyseenalaistamaan normatiivisesti värittyneitä ja jäykkiä ajatusmalleja liittyen sukupuoleen tai seksuaaliseen tai romanttiseen suuntautumiseen.

  • Kykenee antamaan luvan oppilaan ainutlaatuisuudelle tai erilaisuudelle hankkimansa tiedon ja itsetutkiskelun myötä.

  • Kykenee itsetiedostukseen ja reflektioon vuorovaikutustilanteessa. Ajattelee ennen kuin puhuu! Ei projisoi oppilaaseen omia ennakko-oletuksia, arvostuksia, pelkoja ja toiveita sukupuolesta ja/tai seksuaalisesta suuntautumisesta.

  • Kunnioittaa oppilaan kehollisuutta koskettaessa tai puhuessa kehosta. Ei käytä sukupuolinormatiivista tai heteronormatiivista kieltä ja merkityksiä.

  • Tunnistaa omat esimerkiksi sukupuoleltaan moninaisen oppilaan kanssa vuorovaikutuksessa heräävät negatiiviset tunteensa, kuten pelon, hämmennyksen, vihan, syyllisyyden tai häpeän.

  • Hankkii (uusinta) tietoa sukupuolen moninaisuudesta ja seksuaalisesta tai romanttisesta suuntautumisesta. Pyrkii kaikin tavoin kehittämään itsetuntemustaan, tietämystään ja ammatti- ja kohtaamisen taitojaan.

(Seesjärvi 2015, pp. 61-66)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s